Kennel LUPPOAIKA: Pentuja tilattu Helinälle

Oho! Ollaanpa oltu reilusti laiskoja, mutta nyt tulee muutos. Ennen joulua on viimeksi blogia päivitetty.

Mutta nyt siis aivan oikeaan asiaan: Meille on tilattu pentuja. Helinälle ja Sisulle.
Helinälle tuli sulho kotiin aivan kaukaa saakka, nimittäin Vöyristä. Sinnehän on pitkä matka, kun näinkin kaukaa asiaa katsoo.

Helinän tiineys on suurinpiirtein puolivälissä juurikin nyt ja pentuja odotamme syntyvän toukokuun lopulla. Helatorstaina on 63 vrk täynnä, jos sitä jonkinlaisena mittarina voidaan käyttää. Koirat oli 4 kertaa nalkissa todistetusti.
Sisu oleili meillä viikon päivät ja ajattelin jo jossain vaiheessa, että tästä tuskin mitään tulee, ne vaan hengaili ja Sisukin oli niinkuin kotonaan, nautiskeli lumesta ja Helinän seurasta. Välillä oli kaikkea muuta, kuin yhteistä säveltä (tunnettuin seurauksin :O)) ja sitten taas vain oltiin ja käytiin lenkillä. Mutta sitten yhtenä yönä aistin uroksestamme Otosta, että nyt tai ei koskaan...Otto oli aivan, kuin tulisilla hiilillä. Ihan sekasin..käveli sisällä ees taas ja halusi ulos...ja aamulla se sitten ekan kerran pennut tilattiin. Kyllä tuo toinen uroskoira on varsin hyvä mittari näissä asioissa. Toki se voi olla suuri paineistajakin, mutta onneksi tässä tapauksessa Sisu oli ns. kova jätkä, eikä välittänyt itteään paljon isomman kaverin reviirille astumisesta. Vaan hoiteli hommat tyylillä.

Viikko sitten Helinälle tuli ruokahaluttomuus. Ei sille kelvannut niin mikään, joskus jotain näperteli, kun kädestä hälle tarjoilin. Mutta pääasiassa ei kelpuuttanut mitään syötävää...kohtahan se jo huoleksi muuttui...mutta toissapäivänä oltiin porukalla mökillä ja tarjoiltiin siellä iltapalaa ja ilahduttavasti Helinälle kelpasikin ruoka. Ja siitä on alkanut taas ruoka maistumaan.
Selvästi, tai aika selvästi ainkin on alkanut maha vähän kasvamaan, että kyllä siellä jotain on.
Pohdimme, että viedäänkö koira ultraan? No, vääntelimme asiaa ja totesimme, että tämä pikkuinen pystykorva ei takuulla pidä siitä, että karvat ajetaan mahan alta ja paikallaan pitäisi olla tutkimuksen ajan...ja jos siellä näkyy pentuja, niin lukumäärästä ei varmoja voida olla kuitenkaan. Kun nytkin me nähdään, että tulossa on jotain...joten vähemmillä vammoilla päästään, jos annetaan olla Helinän rauhassa, eikä aiheuteta sille turhaa piinaa, eikä varsinkaan mitään haittaa pennuille.

Tässä on SPJ:n sivuilta pentujen sukutaulut ja EPI-luvut. http://www.metsastyspystykorvat.com/spj/virtual?father=FI60744/10&mother=FI29924/10 Isän epi-luku oli vielä jokin aika sitten 0,32 (muistaakseni) mutta nyt on 0,71 (tai jotain) pentujen lukema näillä näkymin siis 0,50 - eli jotain on tapahtunut isän puolella jossain, koska lukemat on muuttuneet. Mutta ei aiheuta hätää meille.

Alla muutama kuva Sisusta. Oikein oli komea ja viehättävä uros. Helpompi luonne, kuin meidän Helinällä. Helinähän lähenteleekin kissaa...:O) Mutta molemmat oikein ihmisrakkaita ja hellyydenkipeitä, mutta toisaalta mitä melkoisia petoja maastossa. Sisulla siis huippuhyvät suositukset ja kokeista huikeat tulokset. Eikä Helinäkään kasvattajansa mukaan mummoaan huonompi ole...Iita kuitenkin oli SM -5 haukkuottelussa...vähän omaa kehua tähän kohtaan sitten.

PENTUJA SIIS ODOTETTAVISSA TOUKOKUUN LOPULLA 2014.

Predator´s Sisu

Sisu

Helinä Pellon näyttelyssä

Alla muutama kuva Pietasta. Pieta kävi ensimmäisen aikuisnäyttelynsä Pellossa 15.2.2014. Tuomarina oli Raimo.M. Viljanmaa. Arvostelukin meni paremmin, kuin IKINÄ osasin odottaakaan. Seuraavaan malliin siis: Tehokas liike, mallikas pää, hyvät korvat, rungoltaan melkoisen valmis, mittasuhteet oikeat, erittäin hyvät raajat, erinomainen karva, mutta häntä --> suorastaan rullaantuu, esiintymisessä turhaa väistävyyttä. JUN EH 3, Raimo M Viljanmaa."

Mutta kuten tuomarin arvostelussakin sanotaan hännästä ja väistävyydestä...Pieta todellakin alkoi väistämään, aina otti vastasiirron eri suuntaan, kun tuomari. Selvästi tämä miespuolisten kohtaaminen aiheuttaa Pietassa tällaista väistämistä. Tämä oli täysin omaa vikaa, kun pentuaikoina Pieta tuntui niin täysin "valmiilta" koiralta, että en ajatellut sen tarvitsevan mitään erityistä totuttelua mihinkään. Tyhmä ajatus. Mutta koira oli niin harhaanjohtavan viisaan ja älykkään oloinen, että en olettanut sen ressaantuvan kenenkään seurasta. Nyt ollaan sitten kuskattu sitä kaikkialla mukana; hiihtokisoissa, pilkillä jne. yleensähän Pieta kulkee kaikkialla irti, mutta toki hiihtokilpailut on paikka, jossa mennään narussa.

Nyt olen ilmoittanut Pietan Leville näyttelyyn kolmen viikon päähän, sitä ennen pitäis vähän sietääntyä ihmisten käsittelylle.

Ulkonäöstä vielä...olen oikeasti niin rakastunut suorastaan tuohon koiraani, Pietaan että harvoin olen tällaista tuntenut uutta koiraa kohtaan. Se on kuin ihmisen mieli ja pidän sitä oikeasti kauniina tapauksena, vaikkakin häntä on tuollainen. Mutta kuten Pietan kasvattaja sanoi, että siinä enemmän hyvää ja porokoiramaista, kuin monessa porokoirassa on...siis mielestäni täydellinen pakkaus (minun mielestäni siis) paitsi häntä on höperönkippura. Mutta ihana pitkä runko ja todella kaunis ja älykkään oloinen ilme. Siis tämä on minulle kyllä varsin rakas ja merkittävä koira. Mutta rohkeutta me joudumme kaivamaan vielä esiin, ehkä pitkäänkin...

Pietalla kalastushommat menossa

Pieta Pellon näyttelyssä EH 3

Pieta rinsessani Pellossa

Pieta -mielikkini-

Sitten pari sanaa Otosta: siltä kun helmikuun lopulla poistettiin ylhäältä edestä hammas, joka oli ihan säpäleinä. Se oli kova homma ja nukutuksessa aspiroimaan taisi päästä. Seuraavana päivänä nukutuksesta meillä olikin jo hätää vähän myydäkin. Koira oli todella kuoleman kielissä. Hengitysfrekvenssikin oli lähempänä 60, Pihka joka makas lähellä hengitti 12 x/minuutissa, pulssi suurin piirtein samaa luokkaa, kuumetta oli, yski veristä märkää ja vaahtoa...raukka todella heikossa kunnossa. Onneksi eläinlääkäri Pekka Pellosta oli jälleen kerran olemassa ja pelasti tilanteen. Käytiin keuhkokuvissa, sydänfilmissä, verikokeissa ja kyllähän siellä mahtava pneumonia oli kerennyt vuorokaudessa keuhkoihin pesimään. 5 päivää mentiin todella heikossa kunnossa. Syötiin monenlaista lääkettä ja kiikun kaakun elämässä kiinni, mutta sitten alkoi ilmaantumaan merkkejä siitä, että koira alkaa toeta ja paranee kyllä. Kyllä se oli ilon päivä. Mutta siihen varoitukseen kannattaa suhtautua todella vakavasti, että koiralle ei saa antaa MITÄÄN syötävää ennen nukutusta. Meillä Otto sai vain vähän nappuloita ja vettä, mutta se riitti. Melkein vei koiran hengen.