torstai 1. lokakuuta 2015

Pentuja odotellessa

No niin...minkähän verran siitä nyt olis aikaa, kun viimeksi mitään olen päivittänyt blogiin...ohan siitä.

No, lähetäänpäs jostain liikkeelle. Pieta siis kävi ultrassa, jossa näkyi silloin kaks pentua, ja tärkein seikka, eli se, että niitä pentuja siis oli tulossa. Pari viikkoa sitten tein havainnon, että jotain on pielessä Pietan suhteen, kun oli pissannut sisälle parin tunnin aikana, mitä kävästiin kylällä. Sehän ei ole sitten yhtään Pietan tyylistä. Soitin siitä heti sitten eläinlääkärille ja päästiin Hettaan perjantai-iltapäivän ratoksi. Pissannäytteen sain eläinlääkärin pihalla purkkiin ja siinä nyt ei mitään erikoista stixattuna, mutta sedimentissä ja mikroskopoimalla sitten näkyi bakteereita, epiteeli- ja valkosoluja. Siinä sentrifuugin pyöriessä Pieta ultrattiin. Ja ultrassa näkyikin sitten jo 4 pentua. Pontevia liikkujia.
Kotiin hyvillä mielin. Pentuja oli tulossa ja vaiva huomattiin ajoissa. Ja tästä täytyy kyllä itteänsä kiittää, että se on aina se joku ihmeen kello ja hälytysääni, joka kertoo, että tämä ei kuuluis olla näin, tässon joku vialla. Niinku oli nytki. No, koira sai antibiootit ja vaiva hoitui.

Sen jälkeen on hommat sujunu muuten ihan tasaseen. Vatsa on valtaisa, ainakin minun mielestä. Ennustetaan ihan sitten vaikka 7 pentua, jos jotain pitäis ennustaa. Voin toki olla väärässäki, mutta pianhan tuo selviää.

Millalta on leikattu tässä välissä, kolme viikkoa sitten ne hillittömät rasvapatit selästä, jalasta ja hännästä. Kaks viikkoa ämpäri päässä hyörimistä ja homma selvä. Nyt on tikit pois ja karvakin jo kasvanut hyvin tilalle. Arpien päät vielä vähän törröttää. Pitää rasvailla ja hieroa, pehmiävät sillä. Kyllä siltä vain oli helppo tikit ottaa pois, kun ei muuta tarvinnut, kuin rapsia menemään, ei se yrittäny paeta ees mihinkään suuntaan. Hienon hieno vanha mimmi.
Oton kans ovat päässeet urakalla hulvertamaan. Ja ohan ne nauttineet. Tukka putkella juosseet. Millan kohalla tuo tukka putkella tarkottaa todella sitä. Sillähän on niinku tukka ;)
Illalla on sitten kiva ollu käpertyä ihmisten syliin nojatuoliin, kerälle. Kasa luita. Siltähän se tuo setteri näyttää, verrattuna näihin muihin meijän koiriin. Ovat vankemman puoleisia otuksia he.

Tänään meinaan raskia raapassa ilmoittautumiset Helsinki winneriin ja - voittajaan. Huh, paljon rahaa, mutta nyt tuntuu siltä, että kerranki pitäis päästä sinne. Helinä ja Milla mukaan. Eihän siellä saumaa ole kummallekkaan, mutta seku häntä...sitähän se kaikki on...

Helinän pennuista kivoja kuulunu syksyn päälle. Saalista on saatu, monenmoista. Se ilahuttaa aina. Että on saatu sitä, mitä tarkoitus on ollut hakeakkin.

Nyt minä heitän tähän nivaskan kuvia perään ja jään ootttelemaan pentujen syntymää. Eilen pistin sitten viimisen herpes -rokotteen, jotta saavat sitten vain pennut tulla maailmaan.
Palataan!
Pieta 56 vrk

Vidjoels Michelle Pfeiffer (Milla) kohtapuoliin 9 v

Milla

Milla

Milla ja kuuluisat kuolavanat

Milla 9 v

Milla
Helinäkin tykkää viinimarjan poiminnasta
Osmo-poika 
Mustat ruotsalaiset vauhdissa
Aina yhtä valovoimainen Osmo
Märkä koira -Milla-

eleganttiliikkeinen Milla







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän kommenttisi tähän

Luppoajan taustalla

Kotisivujen vaihtoehdoksi valittiinkin blogisivu Kennel Luppoajan ajankohtaisiin, koiramaisiin asioihin. Sana Luppoaika tarkoittaa seuraavaa:Luppo on puissa partamaisena kasvava jäkälä eli naava. Luppoa esiintyy hyvin yleisenä Lapissa kasvavissa puissa, joten se on talvella tärkeä ravinnon lähde poroille. Substantiivi luppo on merkinnyt Pohjois-Suomen murteissa joutenoloa. Esim. porot seisoskelivat kujalla luppoa nopostellen. Luppoajalla on tarkoitettu jouto-, työtöntä aikaa, joutilaisuutta. Esim. Täällä majaili luppoaikaa viettävää kaukopartioväkeä. Luppoilla –verbi puolestaan on tarkoittanut kuljeksia, maleksia joutilaana, työtä hakien t. odotellen. Lähde: Nykysuomen sanakirja 2, WSOY 1988. Meille nimi Luppoaika on siis jonkinlaista joutoajan täytettä, joutavanpäiväistä hommaa. Kuten koirahommat yleensä on.