Kun tässä kotona nyt on...

Niin tulee pohdittua ja hoksittua kaikenlaista. 

Meillä on pihalla tarhat "ulkokoirille". Toisin sanoen siellä pitäisi asua Helinän, Pihkan ja Pietan. Otto tietysti sisätilapoikana sisällä. Niin, mahdoinko mainita, että Otto kastroitiin n. kuukausi sitten. Purentavika, täysin jalostuskelvoton yksilö tästä syystä. Ja koska ei tarvita niitä kulkusia, niin helpompi Otolle, että narttujen juoksut voi ohittaa rauhallisemmissa tunnelmissa. Leikkaus ja toipuminen meni tosi hienosti. Vastustan yleensä tiukasti kaikkia koirien ei pakollisia -leikkauksia, kun ne meidän kohalla pakkaa menemään pääsääntöisesti aina jotenkin pommiin. Mutta nyt ensimmäinen kerralla onnistunut operaatio. Hienoa. Otto on vain vähän "kärty" mutta toisaalta kauhea sylihauva. Tulee kyllä todella liki. Sohvalle ja sänkyynkin se tulee, vaikka ennen ei ole tullu. No, se ei haittaa, paitsi ei sinne muita mahu. 

Mutta palataanpa tuohon aiheeseen, että häkkejä on pihalla... Kaikki alko siitä, ku Helinä sai pennut. Ja ykskaks huomattiin, että sehän ei enään piha-aidasta karkaa. Meillä on pihalla ollut naru Helinää ja Pihkaa varten, niillä kun tuo vapaus kutsuu voimakkaasti...Niin, eli Hemppu alkoi pysymään piha-aidassa ja sitten kerran rohkeasti kokeiltiin Pihkaakin ja ylläri, ylläri, sekään ei karkaa. Nyt tämä pihan aitaaminen on sitten sitä, mitä toivottiin, vapaus koirille pienellä rajoituksella kuitenkin. 

Nyt nämä tyypit saavat tulla ja mennä kuten haluaa. Helinä viettää päivänsä ulkona, päivystää maantiellä kulkijoita ja kettuja. Kiipeilee korkeammille paikoille ja viime viikolla se jopa ulvo ulkona. Se vissiin juoksu sai aikaan moisen ilmiön. Kun mietin, että meillä ei ole ollut pitkään aikaan ulvovia koiria, niin mistäköhän se on moisen taidon oppinu. Huskyt ulvoi ennen kovastikki, mutta enään ei ulvo. No, Helinästä on tullut siis pysyvä koira. Joskus se haukkuu ei ihan oven takana, mutta lähellä kuitenki. Se ilmoittaa, jos joku haukkumis- tai ovenrämppäämiskyvytön koira haluaa sisälle. Eli yleensä hiljainen Hippa. Se haukkuu vain, että päästä tuo sisälle ja häipyy ite takapihalle. Sitten, ku tulee väsymys, niin tulee sisälle. Toissapäivänä oli huono ilma, niin kaikki koirat nukku evää väräyttämättä ainaki 6 tuntia. Yleensä aina joku tulee tai menee...mutta nyt vain koisittiin.

Hempusta on siis kehkeytyny ihan järkimimmi. 

Pieta, no Pietahan on aina ollutkin hämmästyttävä kapistus. Toissa päivänä putsasin auton rengaskoteloita pihalla. Oltiin just kyliltä Pietan kans tultu. Se hipsutteli kohti tietä, ja häntä vienolla äänellä kutuin, että älä mene sinne. Niin hän ymmärsi ja oivalsi asian heti ja istui nokkani eteen. Ja ainakun katoin sitä, niin hän katsoi takasin ja vaihtoi istumapaikkaa seuraavan renkaan luo, kun minä vaihoin. Uskomaton koira. Kertakaikkiaan aarre. Vessaan se tulee mukana, makaa lattialla ja kattoo minua...

Pihka, tuo elämänsä jokseenki ilmeettömästi eläny koira on alknau "ilakoida". Tytär yks päivä huusi, että "äiti, Pihka heiluttaa mulle häntää, ku menen sen luokse!". Se ei ole mikään yli-iloinen koira olemassa, se vain lähinnä ON. Niin tänä aamunakin, kun sille Thyroxin-lauantai-makkaraa tarjosin, niin se nousi nojatuolista venytelleen ja heilutti häntäänsä. Ihanaa!

Jotenkin tämä tietynlainen pihavapaus ja oma valintainen eläminen näkyy koirissa. Ainakin näissä, joiden kanssa on ollut jonkinasteista luottamuspulaa. Se näkyy sellaisena, että nyt ne tulee sisällekin, kun kutsuu (lähes aina). Ja semmoisena rentona oleiluna. Uskon, että koirat on aika tyytyväisiä elämäänsä. Niiltä ei ole kielletty mikään, niitä ei kuriteta, ne saavat ruokaa ja näyttävät hyvävointisilta, ja uskon että ovatkin sitä. Siis tuo, ettei mikään ole kielletty, tarkoittaa sitä, että ne voivat nukkua missä haluavat. Meillä onkin illalla ruuhkaa kammarissa. Lattialla nukkuu ihmistyttö, sen jaloissa yleensä porokoira. Rottweiler änkee sänkyyn ja siperianhuskykin saattaa tulla ensin "tamppaamaan" petiä ja sen jälkeen menee koirille tarkoitettuun nojatuoliin sängyn viereen. Pystykorva kömpii sängyn alle ja tuoijottaa alamittasta tyttöä tarkoin lähimatkan päästä. Toissa yönä heräsin ärähykseen, kun Pihka tunki ittensä nojatuoliin, jossa Pieta jo oli...se ei aivan kivutta onnistunut, mutta Pihkan hiljainen auktoriteetti voitti kuitenki ja Pieta väistyi. Mutta kyllä, koirat saavat nukkua missä haluavat. Sohvalla, keinutuolissa, sängyssä jos toisessakin. Ja näkee, kuinka laumasieluja ne oikeasti onkaan. Kuinka kaikki haluaa tulla lähelle meitä ihmisiä. Ja kun se heille on mahdollista, niin he mielellään sen tekevät. 

Mutta mukavaa havainnoida nyt tätä koirien maailmaa ja menoa. Pietahan on vielä, jos mainitten siitä, hiljainen varjo minun mukanani. Se kulkee niin hiljaa, ettei ääntä kuulu, perässä joka paikkaan. Se seuraa, tuijottaa rohkeasti, välillä sen ilme pyytää anteeksi, vaikka en ymmärrä miksi? Kai se on rodun ominaisuus. Kun se tulee sohvalle viereen, ei se tule liki, se kääntää takapuolen minua kohti ja kuono toiseen suuntaan. Otto puolestaan tulee reilusti syliin nukkumaan, painaa pään rinnalle ja alkaa kuorsata. Pieta on vain lähellä, mutta se ei halua häiritä. 

Meillä on nyt tällainen vähäisen liikkumisen kausi, johtuen taas tästä minun tilanteestani. Kun ei ole oikeastaan liikkumiskuntoinen kovinkaan hyvin, no päivä päivältä paremmin. Niin koirienki pitää pystyä olemaan ja hallitsemaan omat nahkansa. Ja kyllä ne pystyy. Ne sietää sen, että nyt ollaan ja kuljetaan vain omat kulkemiset pihalla ja siinä se. Toissa päivänä mietin, kun valo ja pimeys oli yhtä aikaa aika hämmästyttävät, että nyt mettä sukset jalkaan ja "polkemaan" lenkki tuonne mettään, jota sitten koirien kans saa hiihellä. Mutta sitten otin esiin varoituskyltin, että pysy nyt vielä vähän aikaa rauhassa. Älä pilaa nyt hyvää toipumista, ehkä ehit myöhemminkin sinne hiihtämään. Mutta ku mieli ei ymmärrä aina, miksi tämä on tämmöstä tämä elämä. Päiviä kai riittää, joten ollaan hissukseen...

Tilasin Ifolorilta semmoisen kalenterin seinälle omilla kuvilla varustettuna. Siihen merkkasin kaikki suomen, ruotsin ja norjan näyttelyt, joihin olisi vähällä vaivalla mahdollista lähteä. Eli Oulusta ylöspäin olevat. Kun näitä näyttelyitä suunnittelee, tulee ihan tunne, jännitys. Toivoisin vain, että minullakin olisi oma näyttelykoira, jonka kanssa kehään mennä. Annilla on Helinä, mutta mulla ei ole...mutta jahka Pieta pentuja tekee, niin toivottavasti mullakin on jotain, mitä esitelmöidä. Unelmia, unelmia. 

Eilen Anni treenas taas Helinää, Pihkaa ja Pietaa näyttelymalliin. Pihkakin meni varsin jopa loistavasti, vaikka olen välttänyt sitä Annille antaa, se on kuitenki hiton riski koira. Mutta niin vain mimmi juoksi kuin unelma ja seisoki nätisti. Helinähän on toki elementissään, kun saa juosta ja esittää ittestään parhaita puolia. Pieta taas, no esiintyyhän seki toki hienosti, mutta ko se on niin..."äitiiiii" saanko tulla sinun tykö"...."äitiiiiii, auta minua"....mamman koira se on...niin jos vähänki kehun Annia, niin Pieta ratkiaa nahkoista ja yrittää tulla minun tykö, kiemurtelee ilosta ;) Hassu koira. 

Kun tässä kotona nyt on, niin päivät tuntuu vähän pitkiltä, kun uloskaan ei voi oikein mennä. Mutta tulee unelmoitua koirista ;)

Mukavaa Joulunodotusta kaikille!