maanantai 23. kesäkuuta 2014

Huomenna 4 viikkoa

Ruokaympyrä

Selälläänkin on hyvä nukkua pienen pystykorvanpojan

Selällään nukkuu myös pieni pystykorva tyttökin (keltainen)

Nti Keltainen



Nti Punainen




Sakki kasvaa ja kehittyy. Huomenna jo 4 viikkoa vanhoja lapsosia. Ulkona on käyty pariin otteeseen, kun on ollut taukoa sateissa. Nyt sitten on tullut suuret ilonaiheemme, sääsket! Grrrr! 
Sannalta, Keltaisesta Murmelista kävin ostamassa tuon ihmeellisen hyvän Ruokaympyrän, joista pennuilla on kyllä makoisa popsia puurot ja vellit. Ja on oikeasti kyllä hyvä kapistus. 

Ilmoitin Helinän syksylle KV-kokeeseen, jos sieltä tuloksen sais, niin sitten voisi lähteä vaikka ensi keväänä Ruotsiin tai Norjaan Cacib-metsälle, yhden sellaisen jälkeen voisi lisätä titteliksi C.I.B...MUTTA tämä siis tavoitteena. Ehkä sitä ei koskaan saavuta, mutta yrittää häätyy ainaki. 

Pennut nyt siis, palatakseni aiheeseen pennut, nukkuu olohuoneessa. Aita avataan aina, kun kotona ollaan niin saavat ihan itse tutustua ympäristöön ja leikkiä vapaasti. Hilima, tuo robotti-imuri tuntuu olevan kiintoista värkki, sen kyytiin kiipeävät sankoin joukoin. Ei se toki päällä ole, mutta pörriäiset tykkää siitä silti.

Näihin kuviin ja tunnelmiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän kommenttisi tähän

Luppoajan taustalla

Kotisivujen vaihtoehdoksi valittiinkin blogisivu Kennel Luppoajan ajankohtaisiin, koiramaisiin asioihin. Sana Luppoaika tarkoittaa seuraavaa:Luppo on puissa partamaisena kasvava jäkälä eli naava. Luppoa esiintyy hyvin yleisenä Lapissa kasvavissa puissa, joten se on talvella tärkeä ravinnon lähde poroille. Substantiivi luppo on merkinnyt Pohjois-Suomen murteissa joutenoloa. Esim. porot seisoskelivat kujalla luppoa nopostellen. Luppoajalla on tarkoitettu jouto-, työtöntä aikaa, joutilaisuutta. Esim. Täällä majaili luppoaikaa viettävää kaukopartioväkeä. Luppoilla –verbi puolestaan on tarkoittanut kuljeksia, maleksia joutilaana, työtä hakien t. odotellen. Lähde: Nykysuomen sanakirja 2, WSOY 1988. Meille nimi Luppoaika on siis jonkinlaista joutoajan täytettä, joutavanpäiväistä hommaa. Kuten koirahommat yleensä on.