torstai 11. huhtikuuta 2019

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Vauhtitassun Pihka on poissa

Vauhtitassun Pihka on poissa. Tuon maanmainio kwaak-pelin tuomari ja kaunein, ihanin ja hiljaisin siperianhusky on poissa. Pihka kuoli 3.4.2019 aivan yllättäin. Meillä haevoin koiria pidetään häkissä, mutta tuona päivänä porokoirat ja Pihka ehtivät olla reilun tunnin häkissä, ennenkuin isäntä löysi Pihkan kuolleena. Syytä ei tiedetä, mutta pari kk ennemmin sai Pihka jonku kohtauksen, ja luulin, että se kuoli. Mutta niin se virkosi ja oli sen jälkeen ihan normaali. Ell tutki sen myöhemmin, eikä siinä mitään poikkeavaa ollut. Niinkuin ei ollutkaan. Varmaan sydän pysähtyi äkillisesti.
Aika järkytys, vaikka toisaalta ihana kuolema. Ei kärsimystä, vain nopea kuolema. Meille ihmisillehän se vain tulee liian äkkiä.
Pihka oli kuollessaan 10,5 v. Mutta nuorennäköinen, ei ikä näkynyt, paitsi käykkyytenä nivelissä.
Ei ole enää yhtään siperianhuskyä. 23 vuoteen ensi kertaa tämä tilanne. Outoa ja ehkä tilanne vaatii korjausta.
Meillä ei ollut hautaa valmiina, joten Hippa on pakasteessa ulkona. Emme halunneet haudata sitä muualle, kuin kotiin, joten tällä ratkaisulla mennään, kunnes maa sulaa.
Lepää rauhassa Hippa ❤️

Luppoajan taustalla

Kotisivujen vaihtoehdoksi valittiinkin blogisivu Kennel Luppoajan ajankohtaisiin, koiramaisiin asioihin. Sana Luppoaika tarkoittaa seuraavaa:Luppo on puissa partamaisena kasvava jäkälä eli naava. Luppoa esiintyy hyvin yleisenä Lapissa kasvavissa puissa, joten se on talvella tärkeä ravinnon lähde poroille. Substantiivi luppo on merkinnyt Pohjois-Suomen murteissa joutenoloa. Esim. porot seisoskelivat kujalla luppoa nopostellen. Luppoajalla on tarkoitettu jouto-, työtöntä aikaa, joutilaisuutta. Esim. Täällä majaili luppoaikaa viettävää kaukopartioväkeä. Luppoilla –verbi puolestaan on tarkoittanut kuljeksia, maleksia joutilaana, työtä hakien t. odotellen. Lähde: Nykysuomen sanakirja 2, WSOY 1988. Meille nimi Luppoaika on siis jonkinlaista joutoajan täytettä, joutavanpäiväistä hommaa. Kuten koirahommat yleensä on.