tiistai 30. joulukuuta 2014

Pikkuvieras

Luppoaika Äijä Sisukas ja taustalla Pieta

Äijä Sisukas
Meillä kävi tänään pikkuvieras. Äijä Sisukas isäntänsä kanssa. 
Otin noin 100 kuvaa, mutta osa luonnollisesti vähän "himmeitä" mutta tähän pistän pari kuvaa. Oikein minun mielestä kivan ja hyvän mallinen nuori herra (osaa jo reippaasti jalkaa nostaa). Kulmaukset kohillaan ja kaikki. Komea. Väittäisin. 

perjantai 26. joulukuuta 2014

Kinkunrasvako sen teki?

Eilen minulle tuli suuri ahaa-elämys.
Pihka sai jouluaattona muiden koirien tapaan kinkunpaistorasvaa, läsää ja vähän kinkkua ruoan sekaan. Yöllä se oksensi.
Aamun sitä katoin, että onpa se taas väsynyt. Menin sitä kopeloimaan ja totesin, että laihakihan se vähän, selkäranka tuntuu mielestäni liian helposti. Liian helposti koiralla, jolla on helppo elämä. Mutta Hippa ei syö aina. Se saattaa jättää ruoan syömättä joka toinen päivä. Sellaisina syömättöminä päivinä se makaa ruokakupin vieressä ja vahtii sitä, kunnes kuppi otetaan pois.
Eilen sitten innostuin pohtimaan ja mieleeni lipsahti haimatulehdus. Luin asiasta ja totesin, että kyllä vain...en ole antanu Pihkalle esim. lohiöljyä, koska se voi jotenkin huonosti sen vuoksi, ja oksennellutkin on tainnut tuon takia. Olen luontaisesti alkanut varomaan tuollaisia juttuja Pihkan kohalla, vaikka en ollut vielä antanut itselleni lupaa ajatella asiaa tuolta kannalta.
Pihkallahan löydettiin kaksi vuotta sitten se hypotyreoosi ja ensimmäisessä verikokeessa olla maininta seerumi lipeeminen, eli rasvainen. Hipallahan oli myös kolesterolit koholla. Tässä kohtaa minun omakotieläinlääkäri eli minä pyytää huomauttamaan, että koira täytyy viedä eläinlääkärille seuraavana arkipäivänä tutkittavaksi asian tiimoilta. Samalla myös kilppariarvot täytyy kontrolloida.
Täytyy melkein sanoa, että yllätyn, jos olen väärässä tämän haimaongelman kanssa.
Kilppariasiaa olin jo miettinyt jonkin aikaa. Pihkan turkki oli kaunis ja siisti, paitsi vatsan alta. Siellä ei ollut talvisin karvaa. Sen ilme oli masentunut, se oli masentunut koko koira. Se oli hidas ja unelias, haki lämpöä. Ell ei oikein noilla turkeilla kilppariksi asiaa uskonut, mutta tulokset puhui kyllä puolestaan. Se oli ihan pohjalla koko koira. Nyt jotenkin tuntuu, että kyllä nämä oireet liittyy haimaan, joten tätä lähdetään nyt tarkistelemaan, kunhan arki koittaa. Eilen viestitin tutulle eläinlääkärille, että onko syytä huoleen kuinka kiireesti, mutta Hippa söi illalla, tein kevyttä ja vähärasvaista evästä sille. Niin uskon, että odotamme seuraavaa arkea, jotta saadaan verikokeet maailmalle. Niin Pihkan lämpö oli 37,7. Kirjoitan sen tänne, niin voin tarvittaessa tarkistaa joskus, jos tarvetta ilmenee.

Pietalta puolestaan puristin eilen taas anaalirauhaset. Jotenkin vasemman puolen rauhastiehyt on aina tiukkaa tavaraa täynnä, tai tiehyt on pienempi, tulee vaikeammin ulos. Oikea tyhjeni suht helposti. Totesin, että no nyt on valmista, mutta mieltä jäi kaivelemaan, että tyhjenikö se toinen kuitenkaan? Sitten Pieta taas laskikin pihalla "peffamäkiä" niin aattelin, että otetaas uudelleen...ja sain kuin sainkin sen tyhjättyä, tavaraa oli.

Joulusta selvittiin muuten ehjin nahoin, ei suklaan syömisiä, eikä muitakaan katastrofeja tapahtunut. Hippa aiheutti eilen huolta minun suhteellisen vakaaseen koirantuntija mieleen...Pakkasta on nyt -28, aattona oli -33,2, talven pakkasennätyksen verran.

Ollaan tehty Annin kanssa näyttelynaruja urakalla ja lisää meinataan tehdä. Hauskaa puuhaa. Tulevaisuutta ajatelleen, jos tästä jonkinasteista eläkeläistä yritetään tehdä...lisäansioita ehkä?

Mutta mukavia välipäiviä ja Uuden vuoden odottelua!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Kun tässä kotona nyt on...

Niin tulee pohdittua ja hoksittua kaikenlaista. 

Meillä on pihalla tarhat "ulkokoirille". Toisin sanoen siellä pitäisi asua Helinän, Pihkan ja Pietan. Otto tietysti sisätilapoikana sisällä. Niin, mahdoinko mainita, että Otto kastroitiin n. kuukausi sitten. Purentavika, täysin jalostuskelvoton yksilö tästä syystä. Ja koska ei tarvita niitä kulkusia, niin helpompi Otolle, että narttujen juoksut voi ohittaa rauhallisemmissa tunnelmissa. Leikkaus ja toipuminen meni tosi hienosti. Vastustan yleensä tiukasti kaikkia koirien ei pakollisia -leikkauksia, kun ne meidän kohalla pakkaa menemään pääsääntöisesti aina jotenkin pommiin. Mutta nyt ensimmäinen kerralla onnistunut operaatio. Hienoa. Otto on vain vähän "kärty" mutta toisaalta kauhea sylihauva. Tulee kyllä todella liki. Sohvalle ja sänkyynkin se tulee, vaikka ennen ei ole tullu. No, se ei haittaa, paitsi ei sinne muita mahu. 
Mutta palataanpa tuohon aiheeseen, että häkkejä on pihalla... Kaikki alko siitä, ku Helinä sai pennut. Ja ykskaks huomattiin, että sehän ei enään piha-aidasta karkaa. Meillä on pihalla ollut naru Helinää ja Pihkaa varten, niillä kun tuo vapaus kutsuu voimakkaasti...Niin, eli Hemppu alkoi pysymään piha-aidassa ja sitten kerran rohkeasti kokeiltiin Pihkaakin ja ylläri, ylläri, sekään ei karkaa. Nyt tämä pihan aitaaminen on sitten sitä, mitä toivottiin, vapaus koirille pienellä rajoituksella kuitenkin. 
Nyt nämä tyypit saavat tulla ja mennä kuten haluaa. Helinä viettää päivänsä ulkona, päivystää maantiellä kulkijoita ja kettuja. Kiipeilee korkeammille paikoille ja viime viikolla se jopa ulvo ulkona. Se vissiin juoksu sai aikaan moisen ilmiön. Kun mietin, että meillä ei ole ollut pitkään aikaan ulvovia koiria, niin mistäköhän se on moisen taidon oppinu. Huskyt ulvoi ennen kovastikki, mutta enään ei ulvo. No, Helinästä on tullut siis pysyvä koira. Joskus se haukkuu ei ihan oven takana, mutta lähellä kuitenki. Se ilmoittaa, jos joku haukkumis- tai ovenrämppäämiskyvytön koira haluaa sisälle. Eli yleensä hiljainen Hippa. Se haukkuu vain, että päästä tuo sisälle ja häipyy ite takapihalle. Sitten, ku tulee väsymys, niin tulee sisälle. Toissapäivänä oli huono ilma, niin kaikki koirat nukku evää väräyttämättä ainaki 6 tuntia. Yleensä aina joku tulee tai menee...mutta nyt vain koisittiin.
Hempusta on siis kehkeytyny ihan järkimimmi. 
Pieta, no Pietahan on aina ollutkin hämmästyttävä kapistus. Toissa päivänä putsasin auton rengaskoteloita pihalla. Oltiin just kyliltä Pietan kans tultu. Se hipsutteli kohti tietä, ja häntä vienolla äänellä kutuin, että älä mene sinne. Niin hän ymmärsi ja oivalsi asian heti ja istui nokkani eteen. Ja ainakun katoin sitä, niin hän katsoi takasin ja vaihtoi istumapaikkaa seuraavan renkaan luo, kun minä vaihoin. Uskomaton koira. Kertakaikkiaan aarre. Vessaan se tulee mukana, makaa lattialla ja kattoo minua...
Pihka, tuo elämänsä jokseenki ilmeettömästi eläny koira on alknau "ilakoida". Tytär yks päivä huusi, että "äiti, Pihka heiluttaa mulle häntää, ku menen sen luokse!". Se ei ole mikään yli-iloinen koira olemassa, se vain lähinnä ON. Niin tänä aamunakin, kun sille Thyroxin-lauantai-makkaraa tarjosin, niin se nousi nojatuolista venytelleen ja heilutti häntäänsä. Ihanaa!

Jotenkin tämä tietynlainen pihavapaus ja oma valintainen eläminen näkyy koirissa. Ainakin näissä, joiden kanssa on ollut jonkinasteista luottamuspulaa. Se näkyy sellaisena, että nyt ne tulee sisällekin, kun kutsuu (lähes aina). Ja semmoisena rentona oleiluna. Uskon, että koirat on aika tyytyväisiä elämäänsä. Niiltä ei ole kielletty mikään, niitä ei kuriteta, ne saavat ruokaa ja näyttävät hyvävointisilta, ja uskon että ovatkin sitä. Siis tuo, ettei mikään ole kielletty, tarkoittaa sitä, että ne voivat nukkua missä haluavat. Meillä onkin illalla ruuhkaa kammarissa. Lattialla nukkuu ihmistyttö, sen jaloissa yleensä porokoira. Rottweiler änkee sänkyyn ja siperianhuskykin saattaa tulla ensin "tamppaamaan" petiä ja sen jälkeen menee koirille tarkoitettuun nojatuoliin sängyn viereen. Pystykorva kömpii sängyn alle ja tuoijottaa alamittasta tyttöä tarkoin lähimatkan päästä. Toissa yönä heräsin ärähykseen, kun Pihka tunki ittensä nojatuoliin, jossa Pieta jo oli...se ei aivan kivutta onnistunut, mutta Pihkan hiljainen auktoriteetti voitti kuitenki ja Pieta väistyi. Mutta kyllä, koirat saavat nukkua missä haluavat. Sohvalla, keinutuolissa, sängyssä jos toisessakin. Ja näkee, kuinka laumasieluja ne oikeasti onkaan. Kuinka kaikki haluaa tulla lähelle meitä ihmisiä. Ja kun se heille on mahdollista, niin he mielellään sen tekevät. 

Mutta mukavaa havainnoida nyt tätä koirien maailmaa ja menoa. Pietahan on vielä, jos mainitten siitä, hiljainen varjo minun mukanani. Se kulkee niin hiljaa, ettei ääntä kuulu, perässä joka paikkaan. Se seuraa, tuijottaa rohkeasti, välillä sen ilme pyytää anteeksi, vaikka en ymmärrä miksi? Kai se on rodun ominaisuus. Kun se tulee sohvalle viereen, ei se tule liki, se kääntää takapuolen minua kohti ja kuono toiseen suuntaan. Otto puolestaan tulee reilusti syliin nukkumaan, painaa pään rinnalle ja alkaa kuorsata. Pieta on vain lähellä, mutta se ei halua häiritä. 

Meillä on nyt tällainen vähäisen liikkumisen kausi, johtuen taas tästä minun tilanteestani. Kun ei ole oikeastaan liikkumiskuntoinen kovinkaan hyvin, no päivä päivältä paremmin. Niin koirienki pitää pystyä olemaan ja hallitsemaan omat nahkansa. Ja kyllä ne pystyy. Ne sietää sen, että nyt ollaan ja kuljetaan vain omat kulkemiset pihalla ja siinä se. Toissa päivänä mietin, kun valo ja pimeys oli yhtä aikaa aika hämmästyttävät, että nyt mettä sukset jalkaan ja "polkemaan" lenkki tuonne mettään, jota sitten koirien kans saa hiihellä. Mutta sitten otin esiin varoituskyltin, että pysy nyt vielä vähän aikaa rauhassa. Älä pilaa nyt hyvää toipumista, ehkä ehit myöhemminkin sinne hiihtämään. Mutta ku mieli ei ymmärrä aina, miksi tämä on tämmöstä tämä elämä. Päiviä kai riittää, joten ollaan hissukseen...

Tilasin Ifolorilta semmoisen kalenterin seinälle omilla kuvilla varustettuna. Siihen merkkasin kaikki suomen, ruotsin ja norjan näyttelyt, joihin olisi vähällä vaivalla mahdollista lähteä. Eli Oulusta ylöspäin olevat. Kun näitä näyttelyitä suunnittelee, tulee ihan tunne, jännitys. Toivoisin vain, että minullakin olisi oma näyttelykoira, jonka kanssa kehään mennä. Annilla on Helinä, mutta mulla ei ole...mutta jahka Pieta pentuja tekee, niin toivottavasti mullakin on jotain, mitä esitelmöidä. Unelmia, unelmia. 

Eilen Anni treenas taas Helinää, Pihkaa ja Pietaa näyttelymalliin. Pihkakin meni varsin jopa loistavasti, vaikka olen välttänyt sitä Annille antaa, se on kuitenki hiton riski koira. Mutta niin vain mimmi juoksi kuin unelma ja seisoki nätisti. Helinähän on toki elementissään, kun saa juosta ja esittää ittestään parhaita puolia. Pieta taas, no esiintyyhän seki toki hienosti, mutta ko se on niin..."äitiiiii" saanko tulla sinun tykö"...."äitiiiiii, auta minua"....mamman koira se on...niin jos vähänki kehun Annia, niin Pieta ratkiaa nahkoista ja yrittää tulla minun tykö, kiemurtelee ilosta ;) Hassu koira. 

Kun tässä kotona nyt on, niin päivät tuntuu vähän pitkiltä, kun uloskaan ei voi oikein mennä. Mutta tulee unelmoitua koirista ;)

Mukavaa Joulunodotusta kaikille!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pellon pentunäyttely 28.11.2014

No nyt tervehdys pitkästä pitkästä aikaa...
On ollut vähän taas säätöä työrintamalla ja siihen liittyvää monenmoista puuhaa. Kerronpa tässä niistä säädöistä parilla (koskapa se mulla pariin sanaan jää) sanalla. Se on tuo sisäilmaongelma työmaalla. Siitä ei nyt pääse mihinkään. Tuntuu olevan henki se, että yritetään peittää silmät ja todeta, ettei sitä ole. Sanoivatpa tutkimustulokset mitä tahansa. Vaikka rahaa ei ole, se ei oikeuta rikkomaan lakia. Ja meidän taustalla on laki, joka suojaa meitä työssämme. Pitäisi suojata. Minä nyt olen taas sairastunut sykliseen neutropeniaani, kiitos tehydstä työstä taas rasahti "pankkitililleni". Voi luoja, ja minä luulin jo päässeeni kuiville, mutta ehei. Ehdin olla 6 viikkoa ns.remontoiduissa puhtaissa tiloissa, kunnes kaikki taas alkoi...no, nyt ollaan taas tyhjän päällä, ei tietoa siitä, mihin tämä kaikki minut viekään...onneksi elämässä on sulostuttajia, koiria. 
Pentunäyttelyssä siis oltiin eilen. 
Siellä oli tytöt pienoiset. Kaikki olivat kauniita, punaisia ja reippaita. Helmi selvästi taas Annin tunnisti. Oi niitä. Ja nyt näin myös Helmin loppuperheen ja kyllä ovat onnenkoiria kaikki...pieniä hoitajia ja ihmisiä on koirien rinnalla kasvamassa. Oli aivan ihanaa tavata taas kaikki nämä ihmiset, on niin kiva, kun on yhteinen asia meillä kaikilla, koirat. 
Pennut olivat siis reippaita hallissa olijoita. Kehässä kevyttä jännitettä, mutta so what...muistanpa Helinän ensimmäisen näyttelyn, ja äitinsä Linan ensimmäisen näyttelyn, vaikkakin ulkokehässä...masennus iski ja hännät laski...se oli todella epätoivoista touhua. Nyt on jo noista ajoista kasvettu ja kehässä jaksetaan pitää häntääkin ylhäällä. Useimmiten. Siispä näillä pikkuneideillä ei ole mitään hätää, sillä ne selviyty halliolosuhteista noin upeasti. Kaikki! 
Tulokset meni näin: Ruska (Höyheneukko) PEK 1, KP, Viima (Parviämmä) PEK 2 ja Helmi (Sapuneito) PEK 3. Parikilpailuun osallistui vielä Ruska ja Viima, ja olikin hieno osallistuminen. Nimittäin napsahti BIS 1-sijoitus. Mukana oli 8 paritsaa ja nämä voitti. Olivat vielä ainoat metsästyskoirat. Marianne handlasi tytöt voittoon, kiitos siitä! 
Eilen sitä ääneenkin taisin pohtia, että mitenkä se Helinän ura on mennyt...silloin nuorena, noin vuojen parin iässä Helinän näyttelysaldo oli semmoinen, että reilun vuoden iässä tuli H. Se oli eka kerta...sitten on vähän taso parantunut, mutta ei se aina mene ku Strömsössä. Ja nyt kun katon noita nuorisokuvia, niin en yhtään ihmettele, se on ollut täysin keskenkasvuinen hömppäle. Nyt neljän iässä on vähän semmoista kypsyyttä kehossa ja päässä ja koko rungossa. Eli tarinan opetus on se, että koskaan ei pidä antaa periksi. Ja eka kerta ei ole koko totuus. Ja olen enemmän kuin oikeasti tosi tyytyväinen, ettei mitään hirmu menestystä eilen tullut. Ei meillä broilereita kasvateta. Se ei haittaa, vaikka menestys antaa odottaa itseään. Muistan Oton samaisessa pentunäyttelyssä. Se oli kyllä PEK 1, mutta ei saanut KP:tä, eikä muita uroksia tainnut olla. Narttupentu sai KP:n ja oli ROP ja VSP:tä saanut kukaan. Ja myöhemmin Otolla on mennyt hyvin, kunnes hampaan alkoi kiertelemään suussa. Tuli Sertit ja sen semmoset, vaikka oli kesken kehityksenkin. 

No sitten pentusuunnitelmia, tai unelmia niistä. Pieta kävi silmä- ja polvitarkissa samalla Pellon reissulla. Se sai täydet pisteet yhteistyökyvystä, se nimittäin seisoa napitti paikallaan ja antoi kahden tohtorin tutkia silmänsä. Ja olivat terveet. Samoin polvet. Jihuu!!! Eli askeleen lähempänä porokoirapentu-unelmaa...Jännää...

Alla pari kuvaa eiliseltä. Ja Anni teki mulle päivitetyn version kansikuvasta. Se näppärästi värkkäsi tuollaisen version lisäkuvineen, ja minä vain äimistelin....harvoin mulle kotioloissa noin käy, etten osaa tietsikkaa käyttää...mutta nyt kävi.




Luppoaika Parviämmä (Viima)

Luppoaika Sapuneito (Helmi)

Luppoaika Höyheneukko (Ruska)
Luppoaika Höyheneukko (Ruska)

Luppoaika Sapuneito ja Parviämmä (Helmi ja Viima)

Luppoaika Sapuneito (Helmi)

Luppoaika Parviämmä (Viima)

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Syksyn tunnelmia

Luppoaika Äijä Sisukas l. Justi kävi vanhassa kotona syyskuussa. Huonosti ehti kamera vauhtiviikarin mukaan.

Otso rantakivellä

Helinä metsällä ensilumilla

Luppoaika Sapuneito oli Annilla hoidossa, kun käytiin Helinän ja Helmin isännän kanssa kokeissa

L. Sapuneito (Helmi-Kelmi) Annin ja Samin hoidossa Helinän kokeen ajan. Ja oi sitä iloa!

Lokakuu on jo alkanut. Kelit on aika lämpimät, tuuliset ja sateisetkin. Välillä on ollut lunta maassa, pakkasta reippaasti, mutta sitten taas lämmennyt. 
Helinän kans on käyty aika ahkerastikin mettässä. Yks koppelohaukku oli ja hyvä oliki, mutta pyynti ei ollut sallittua sillon vielä. Siinä ne sitten melkein oliki. Pyitä on näkynyt, mutta Helinä ei ole niitä laskenut miksikkään. Se ei hauku niitä. 
Kokeissa oltiin Kairijoella viime pyhänä. Tulos oli VOI 0, pisteitä 36. Linnut oli kovasti arkoja, mutta se mikä positiivisena jäi päällimmäiseksi oli Helinän haku, se oli 9 pisteen hakua, mutta mimmi jaksoi laukalla mennä koko ajan. Erän alussa se nuulaili, oli linnun hajuja kovasti ja toivon, että se oli syynä siihen, miksi haku ei ollut 10. Löytökyky oli täys 15. Mutta kuten todettua, linnut ei pysyny yhtään haukussa, ne oli arkoja. Mutta aina ei voi voittaa, eikä saada edes tulosta. 

Helinän lapsia on nähty Justi, joka kävi kylässä ja Helmi-Kelmi joka oli koepäivän Annin ja Samin hoivissa. Voi ihana niitä lapsia! Minua ei yhtään harmittanut se koetulos, mulla oli vain päällimmäisenä ihana Helmi, joka oli iloa järjestänyt päivään. On ne niin ihanan, ihanan lapset!

perjantai 8. elokuuta 2014

Elokuu jo käsillä

Pikku-Ukko sikari suussa

Pieta köllii

Nuoriso pelaa
Elokuukin on jo ehtiny pitkälle. Helteitä on piisannut. Ja juuri tuossa muisteltiin, että viime kesälle ei osunu yhtään hellepäivää, tässä asujaimistossa. 
Ukko on vielä meidän ilona muutaman päivän ajan. Ukko on saanut nauttia kyllä täysin siemauksin pikkukoiran elämästä. Se on uinut ja leikkinyt, tutkaillut ja taas uinut. Päivät on kulutettu mökillä ja sittenpä onkin yöt nukuttu hyvin. 
Muilta sisaruksilta on kuulunut kivoja uutisia. Kuitenkin aina jotain pieniä on sattunutkin, mutta kaikesta on selvitty säikähdyksellä. Liikuttavia kuvia on nähty ja toivottavasti nähtäisiin ihan livenäkin pieniä lapsukaisia. 
Maanantaina on tosiaan Ukon vuoro lähteä maailmalle. Saa nähä, kuinka se kirpaisee! Varmasti näin tekee. Toisaalta jo hieman toivoo, että se lähtisi, kun tuntuu, että leimaantuu vääriin ihmisiin ja ympäristöön. Toisaalta toivoisi, että se jäisi meille asumaan. Täytyy sanoa, että helpompi pentu on kuin äitinsä ;) Eli tässä suhteessa olemme onnistuneet tekemään ns. itteämme parempia. Eli pojasta polvi parani. 

Nyt vielä nautimme Ukon seurasta ja hieman viileämmistä säistä. Helinänkin treenaus vähän ontuu, kun kelit on kaikkea muuta, kuin treenausta varten. 

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Osa pennuista jo lähtenyt uusiin koteihin

Ukko Sisukas leikkii mökin terassilla käpyleikkiä

Ukko ja Helmi pelaavat mökillä

Ukko ja Helmi
Helinä nukkuu pentujen asunnon katolla
Luppoaika Sapuneito elikkäs Helmi mökin kalliokivillä

Ukko Sisukas
Tiistaina nämä lapset olivat sitten luovutusiässä, eli 7 viikon iässä. Heti aamupäivästä lähti Parivämmä ja iltapäivällä Äijä Sisukas. Molemmat olivat olleet ihan suhteellisen reippaita, ja Parviämmä vielä todella todella reipas neiti. Ei ollut ujostuttanut mikään. Keskiviikkona lähti sitten Höyheneukko, eikäpä ole tainnut tuokaan kovin uutta maailmaa ihmetellä. 

Meillä onki sitten ilo irronnut, ku ollaan jääty kahden pennun kans. On otettu niitä autoilemaan jo moneen kertaan. On käyty vanhan tullin rannassa kattomassa virtaavaa vettä, Oloksella asfalttipihalla tallustelemassa ja mökillä uimassa. Meillä on vielä vesi korkealla, ja siitä johtuen hiekka, joka viime talvena sinne on ajettu on vielä veden alla yhtä pientä, noin neliön alaa lukuun ottamatta. Kannoin pennut siihen näkyvälle hiekalle. Siinä ne tallustelivat vähän, vesi huuhtoi varpaita. Sitten Helmi tutki, että jovain täältä joutaa pois. Se lähti kävelemään kohti rantaa, kaulaa myöten kurpoi, eikä tuntunu missään. Ukko sitten arveli, että hän ei tohi mennä. Seki käveli kaulaa myöten, mutta palas sitten takasin. Kannoin sen sitten. Ja oli taas ilo ylimmillään! Helmi on täysin oman tien kulkija. Se meni eilen rohkeasti kattopeltien päälle kävelemään. Ei sille mikään aiheuta jännitystä. Pois lähtiessä laitettiin koirat eri autoihin, minä otin Helmin henkilöauton etupenkille, se nukahti saman tien. Ukko taas matkusti Hiacessa, ja oli hereillä kotipihalla. Mainittakoon, että matkahan ei toki ole pitkä, ei edes 5 kilometriä. 

Mutta aivan kertakaikkiaan mainiot penskat, minä niin tykkään näistä. Ja nyt kun on tosiaan kaks, niin niiden kanssa uskaltaa lähtiä ulkoilemaanki, ei lopu vielä ainakaan paimennuskyky iteltä. 

Ikävähän näitä tulee. Ja ikävä on niitäki, jotka on lähtenyt, mutta luonnollisesti sellainen, joka on pisimpään, tulee vähän aina tärkeämmäksi, koska huomio jakaantuu enään vain pienemmälle määrälle pentuja. Ihania pieniä pikinokkia nämä ovat, voi että minä niin tykkään!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Punainen Parviämmä osaa uida

Hih, pakko tässä välissä jo päivittää tämmöinen uutinen. Niin siinä kävi, että viimeinki joku molskahti altaaseen. Se oli punainen, niinku arvata saattaa...sehän on tuossa ollu hollilla koko ajan. Ja tänään se sitten tipahti. Oikein uimalla se ui ja osasiki, aivan metrin mittanen rata oli. Ja osasi uija. Sen jälkeen sotki ittensä hiekkaan lahjakkaasti. Siitä seuraski sitten suihkuun lähtö. Kiltisti seiso suihkun lattialla ja sieti lämpöisen vesisuihkun. Sitten kuivaus ja hullun tunti päälle. Kova mimmi!

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Huh hellettä!

Sapuneito ja Höyheneukko

Sapuneito

Helinä ja Pieta seuraa tarkkaan edellä menevää hajua..

Sapuneito

Ukko Sisukas

Hippa höppänä

Hellesää jatkuu, ei haittaa kuhan vaan pörriäiset pysyis poissa. 
Aamulla Parviämmä taas kuuhaili omiaan. Se meni kankaiseen agilityputkeen, jonka päässä on vielä liehuva muutama metriä kangasta, ikäänkuin pussimaisesti. Se tyttö marssi sukkana läpi, kun toisesta päästä nostin sen verran, että näki minut. Sitä ei hermostuta mikään homma. Sitten päivän päälle vaihoin veen "uimapulkkaan" ja sinnehän se hän taas änkesi sujuvasti. Pitää sitten vielä illemmalla käyttää muitakin vedessä, erilaisia alustoja kokeilemassa. Ja muutkin täytyy pussittaa ja putkittaa. 

Aamun harjoituksiin kuului myös eläinlääkärin pöydällä seisominen. Eli pentu kerrallaan pöydälle. Pientä syynäystä ja puunausta siinä pöydällä seistessä. Välipalana nappulaa, jotta mielenkiinto pysyi ja varsinki mieli pysyi positiivisena. Hyvin sujui kaikilta. Oman kokemuksen mukaan se aina tuo pystykorvan pöydällä tutkiminen mene niinku Strömsössä, niin jospa näille se olisi askeleen verran helpompaa. Siihen pyritään. 

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Iltarallit väsyttää

Parviämmä


Sapuneito

Höyheneukko ja Äijä Sisukas

Äijä Sisukas

Äijä Sisukas ja Parviämmä

Parviämmä

Äijä Sisukas
Äiti kiusaa


Äijä Sisukas


Sapuneito, hieman epäselvä kuva

Äiti Helinä johtaa harhaan lapsosia

Sapuneito ja joku, jota en nyt heti tunnista

Äijä Sisukas

Parviämmä

Parviämmä

Höyheneukko

Äijä Sisukas

Ukko Sisukas





Anni ja Aramara Molly Malone

Sapuneito kiipeilee Oton päälle ihan hipihiljaa

Sapuneito ja Otto
Eilen ollaan sitten ulkoiltu oikein urakalla. Moneen otteeseen käytiin rallia kurvaamassa pihalla. Ja aina näitten väleissä pennut nukku pitkään ja hartaasti, ku härskit sillit. Jopa sitten illaksi suunniteltu viimeinen lähtö väsytti nappulat siinä määrin, että eipä herättykkään ennen puoli seiskaa, ha haa! 
Tänään on ulkoiltu myös sakilla. Hauskaa, ku väki juoksee mahanalus jalkoja täynnä, ja kaikki samaan kuoppaan kompastuu ja kerien volttaa. Hauskat, ku jalat on nurmikon mittaset ja vauhti on varsin kova. Tänään oli tukala sää, ja iltapäivällä jyrisi ukkonen oikein kunnolla. Vaan eipä meijän pennut heränneet, vaikka ikkunat oli auki. Eipä pelottanu, ei. 
Isojen tyttöjen häkkii on löydetty myöskin reitti. Verkon läpi. Siellä onki hyviä isoja ja syviä kuoppia, joihin voi hävitä. Aivan ku mustaan aukkoon. Ja piha-aidastaki toki se kolonen löytyy, josta äkkiä pääsee livahtamaan karkuun. 
Keltainan ja Vihreä on kovasti triivastuneet Ottoon. Tänään Oton makoillessa pöydän alla kiipesi Helmi-Keltainen sen päälle varovasti. Ehin ottaa kameran ja räpätä muutaman epätarkan kuvanki, ennenku ote lipes ja maa kutsui. Ja Vihreä-Äijä aina hakeutuu Oton viereen, se on semmoinen WannaBeRottweiler.
Kennelliitossa on nykyään toiminta niin sukkelaa, että oikein jassoota ehi sanomaan. Paperit rapsahti jo postiloodaan tänään. Taittelin ne tietysti hieman vinoon sinne pussukkaan, mihin ne kuuluu laittaa. Olispa ne niinku ruottissa, sais olla A4 kokosesti taiteltu, ei tarttis pelätä vinoja taitoksia.
Tässä pitää varmaan alkaa laittelemaan pikkuhiljaa noita pentujen kamoja ja papereita kasaan ja nippuun, kun se lähtö lähenee päivä päivältä. Ikävä tulee, mutta minä niin luotan siihen, että pennuille tulee hyvät uudet kodit ja elämät.
Tänään oli ratsastusleirin päätöskisat Konijänkällä. Niitä piti ängetä kattomaan. Hienoja poneja ja tyttöjä ylpeinä ja jännittyneinä esittivät kouluohjelmansa. Nyt on murhe puserossa, kun leiri loppu ja olisi sen halunnut vain jatkuvan ja jatkuvan. 

Luppoajan taustalla

Kotisivujen vaihtoehdoksi valittiinkin blogisivu Kennel Luppoajan ajankohtaisiin, koiramaisiin asioihin. Sana Luppoaika tarkoittaa seuraavaa:Luppo on puissa partamaisena kasvava jäkälä eli naava. Luppoa esiintyy hyvin yleisenä Lapissa kasvavissa puissa, joten se on talvella tärkeä ravinnon lähde poroille. Substantiivi luppo on merkinnyt Pohjois-Suomen murteissa joutenoloa. Esim. porot seisoskelivat kujalla luppoa nopostellen. Luppoajalla on tarkoitettu jouto-, työtöntä aikaa, joutilaisuutta. Esim. Täällä majaili luppoaikaa viettävää kaukopartioväkeä. Luppoilla –verbi puolestaan on tarkoittanut kuljeksia, maleksia joutilaana, työtä hakien t. odotellen. Lähde: Nykysuomen sanakirja 2, WSOY 1988. Meille nimi Luppoaika on siis jonkinlaista joutoajan täytettä, joutavanpäiväistä hommaa. Kuten koirahommat yleensä on.