päivää vaille 5 viikkoa

Keltainen neiti

Nti Oranssi

Herra vaalean vihreä

Vaalean vihreä

Herra ruskea=tummanvihreä

Ruskea = tum.vihreä

Ruskea herra

Herra Ruskea

Ruskea

Herra Ruskea 

Herra ruskea yllä

Herra vaalean vihreä

Herra vaalean vihreä yllä

Neiti oranssi

Neiti Oranssi yllä

Herra Ruskea

Nti Oranssi

Neiti Oranssi

Neiti Oranssi

Nti Keltainen

Nti keltainen

Nti Keltainen

Huomenna on sitten jo 5 viikkoa lasissa. Ja vauhti seku kiihtyy. Hurjaa on välillä meno tällä sakilla. 

Tytöistä Nti Punainen on sellainen Marttamainen muori, tiukka täti, joka tykkää näköjään myös haastaa sisaruksia ja ihmisiä, kun tulee komennusta. Mutta toisaalta taas aivan ihastuttava sylilellukka. Kiipeää mielellään syliin ja kaatuu selälleen ja lopulta nukahtaa siihen. 

Oranssi on alkanut näyttämään paljon Punaiselta kasvoiltaan, ehkä vähän kapeampi pää, mutta muuten samoja piirteitä, värihän sen toki tekee. Tomera ja reipas neiti hänkin, Ottoa tutkii hyvinkin tarkoin, kun herra 55 kg makaa lattialla. Rohkeasti menee ja nuuskii, repii hännästä. Osallistuu tappeluihin, mutta vähemmän, kuin Punainen. Samalla tavalla sylihauva-vauva, kuin Punainenkin.

Keltainen on semmoinen pikkusöpö neiti. Pienin näyttäis olevan tytöistä, ja pojatki mukaan luettuna. Ihana tummanaamainen pikku tepsuttelija. Rohkea ja reipas mimmi, sylihauva-vauva, niinkuin kaikki muutkin tytöt. Annin ehdoton suosikki. Minä en osaisi näistä valita ketään ylitse muiden. Luonteen rohkeudessa ei ole periaatteessa eroja, Punainen on Martta ja se terrorisoi hieman toisia enemmän, mutta kukaan ei ole tähän päivään mennessä luikkinut karkuun yhtään mitään. Kaikki lämmäämiset ja koskemiset, kynsien leikkuut sujuu reippaasti. Ei säpsähtele kättä, kun pään päälle laittaa, silittämistä varten. 

Tänään matolääkkeen tarjoilu sujui ongelmitta. Pennut oli aina isännän taikka tyttären sylissä, minä otin päästä ja kuonosta kiinni ja sain täysin ongelmitta pyyhkäistyä Canexit kielen päälle. Ei tarvinnut "pyytää" ja "kalastaa" suuta, että olisi auki saanut. Hienot lapset!

No, jos pojista sanoisin jotain, niin sen verran, että toinen on vähän toista tummempi naamasta. Siinäpä se. 

Samaa sanoisin näistä, kuin tytöistäkin. Reippaita, rohkeita, leikkisiä tarpeen, omien tarpeidensa tullen kiipeää syliin nukkumaan ja hakemaan paijauksia. Siis oikeasti niin ihana sakki, että olen aivan myyty. Ja haluaisin pitää kaikki itselläni. 

Tänään roudasin kankaisen näyttelyhäkin mökiltä pennuille nukkumakopiksi, josko vaikka nukkuisivat vähän pitemmästi, kuin 4-5 tuntia yhtäjaksoisesti, kun olis vähän hämärämpää. Se on työ yötön yö ja ikkuna, jossa ei ole sälekaihtimia, niin pennut on ehkä vähän aktiivisempia sen vuoksi yöaikaan. Niin, jospa nyt vähän pitemmästi sais nukuttua. 

Eilen mietittiin pennuille nimiä. Tytöille ehkä hyvät nimet jo löytyikin. Ensin meinattiin vähän monimutkaista ja -sanaista nimikokoelmaa, mutta aamulla kaikki näytti vähän toiselta ja nimet voisi olla kuitenkin aiheeseen liittyvämpiä. 

Ulkona yritettiin tänään käydä syömässä, mutta meillä on tajuton määrä mäkäräisiä ja sääskiä, että ei siitä tullut yhtään mitään. Pitia pennut juoksuttaa hopusti sisälle. Näky olevan vähäntuulinen päivä, kun järvikin oli tyyni. Sehän tietää hyvää lentosäätä mäkäröille. Yäk!

Kuvissa muuten näkyy joillakin, että silmät olis vetiset, mutta ne jostain syystä maitobaarin jälkeen on kaikilla tuollaiset, samoin kuin naama meinaa olla märkä.

Pörriäinen pääsi pistämään

Pääsi ampiainen tai muu pörriäinen pistämään ja naama vähän turposi

Kohta pää ku bulldogilla

Neidit leikkii uudella tuliaisella

Keltsi

tummanvihreä = ruskea

pikkukoululainen

keltsi

Karvaton, luihuinen ja jo lähes normaali kasvoinen Helinä

Tänään kävi niin köpelösti, että Helinää pääsi joku pörriäinen pistämään johonki suun lähistölle. Yhtäkkiä sillä turposi silmäluomet, kuono ja leuanalunen. Annoin hopusti sille Hydrokortisonia 50 mg, sitten soitin eläinlääkärille, annettiin kortisonia pariin otteeseen ja illan päälle vähän Heinixiä heitin sekaan, niin johan alkoi turovutus laskea. Saa nähä, pörrääkö koira ens yön, minä ainaki kortisonin vaikutuksesta olen aika virkeä. Niin ja olihan Hempulla suussa toisenkin kerran jokin pistävä mehiläinen, mutta sain onneksi pois sen, ennenku tuli lisävahinkoa. 

Tyttöpennun katsoja kävi tänään ja varmasti oli näky aika karmiva, kun naama oli kuin mikäkin monsterikoiran naama. Ei oikein tyttömäinen ollut ensinkään Hemppuriepu. Yritti se olla iloinen ja ystävällinen, mutta kyllä se vähän matalapaineessa oli. 

Pietan ja Oton kans käytiin pyörälenkillä. Molemmat laukko irti, mentiin päätien ylikin ihan mallikkaasti, sama takaisin päin. Hyvin saa juoksutettua tämän paritsan tuolla tavoin. 

Ja jälleen tämänkin pennun ottajan käynnin jälkeen voi sanoa, että takuulla hyvään paikkaan menee pentu. Kun pentu pääsee tuollaiseen uuteen kotiin, se lämmittää mieltä niin kovasti, että uskon ettei pennuista luopuminen tee yhtään niin kipeää, kun tietää, että sitä pidetään ja kohdellaan hyvin ja ne saavat hyvät, erinomaiset kodit. Mutta vielä ei ole luovutuksen aika, vaan me saadaan nauttia vielä koko pikku riiviöiden laumasta vielä monta, monta päivää. Ne vain on niin syötävän ihania, reippaita pieniä...eikä haittaa, vaikka yöllä joutuu heräämään montakin ketaa niiden takia. On niin kiva, kun sieltä marssii vastaan rivi iloisia pentuja.

Tyttöjä tänään

nti oranssi

Nti ranssi

neiti tomerainen oranssi

nti oranssi

neiti punainen kipristelee

oranssi matkalla agi-putkeen

oranssi meni agilityputkeen tutkimaan sisältöä

tytöt

tytöt painii

herra tummanvihreä

vähän painitaanki välillä

tytöt

Lounasta syötiin tänään ulkona tuulisessa ja aika viileässä säässä. Istuin kameran kanssa ja räpsin kuvia pennuista. Näkyy, että neitit oli tänään suosiossa, ja näimmä varsinki oranssi, niitä kuvasin. Eilen tais olla keltainen eniten kuvattu pentu. 

Ihmeellistä, kuinka niitten maailma muuttuu päivässä. Muistan, kun vaalean vihreä tuntui jotenki yllättäin jännittyneeltä pojalta, varsinkin syliin nostaessa. No, sitä kun alkoi seuraamaan, niin se oli kaikkea muuta, kuin jännittynyt. Nyt se änkeää ja vänkeää syliin. Eikä jännitä yhtään. 

Aamulla isäntä paistoi pekonia, niin jopa toi tummanvihreän pojan nenä sen keittiöön alta aikayksikön...toki se on haju, joka houkuttaa kummasti. Ainakin koiranpuolta. 

Mukava se on pentujen kanssa olkkarin lattialla aikaa viettää. Seurata, kuinka ne kovasti tapporavistaa noita leikkikalujaan. Nehän on toki turkiseläimiä mm. kettu, rotta ja orava...niitä on hyvä pujuuttaa oikein olan takaa. Ja näkyy, että leikki maistuu yksin ja ryhmässä. Mikä ei ole huono asia pennulle ollenkaan. Se vain täytyy saada pysymään pennulla tuo leikinriemu. 

Ps. kesä ei ole vieläkään, mutta sääsket on.