perjantai 19. kesäkuuta 2015

Mieluisaa Juhannusta!

Mukavaa Juhannusaattoa kaikille!

Lämmintä ei ole, eikä onneksi myöskään sääskiä. Se hyvä näissä keleissä on. Viime juhannuksena oli jo kosolti pikkukavereita. Tänä keväänä muutenki harvoin paistanu ees aurinko. Niin ja tänä kesänä...kai tämä kesäksi voidaan laskea. 

Pieta sitten ei tehny pentuja. Vaikka minä kuinka olin sitä mieltä, että niitä pentuja tulee...mutta kun ei, niin. Yritämme uudelleen, kun seuraava juoksu ilmaantuu. 

Eilen käytiin Oton ja Pihkan kanssa rokotuksilla. Otto oli oma reipas ittensä ja Pihka oma ittensä muuten vaan. Meni penkin alle makaamaan. Sen penkin, missä minä istuin :) sehän aina jännityy kauhusta, kun jotain tapahtuu. Ja antaa sitten vain tehdä, mitä tehtävä on. 
Otto painoi 50,3 kg, oli siis laihtunu 100 g, vaikka kastroitiin viime syksynä. Eli ei olla pullamössöksi päästetty poikaa. Pihka puolestaan painoi 25 kg. Se on ehkä kilon verran lihonu, mutta olen sitä syöttäny hyvin nyt keväällä ihan tarkoituksella, ettei ole niin ruippana, ku se ruukaa olla karvanlähön aikaan. 
Tuossa on linkki Helinän koiranettiin, joka johtaa pentujen näyttelytuloksiin Helinän pennut. Ne kun ovat mukavasti käyneet tänä keväänä näyttelyissä ja saaneet kaikki vähintään EH:n. Siihen nähden, että ovat vielä nuoria ja hentoja, ko heinän korret :)

Mutta meilläpä onki sitten Helinän kanssa ylihuomenna varsinainen koitos. Pesunkestävä (kirjaimellisesti) pystykorva lähtee cacibin metsästykseen Tromssaan kv-näyttelyyn. Aivan tässä jännittämään pyrkii jopa minua. Sinne on ilmoitettu 2 pystykorvaa, joista toinen on Helinä ja toinen joku muu. Joku suomalainen huippuvalionarttu tietenkin. Eikä meijän Helinällä ole mitään saumaa. Se ei ole täydellisessä turkissa, mutta ei onneksi ihan bikini-tyttökään enään. Eilen pestiin se ja föönattiin ja kyllä se vain koira muuttuu. Muuttuu turkki, sen väri, sen laatu ja kaikki. Jopa isäntä huomasi sen, kun ei tiennyt, että pystäri oli pesty. Merkittävä muutos. Nyt vain täytyy toivoa sormet ja varpaat ristissä, että olis kannattava reissu. Vaikka mehän tiedämme, että pettymykseenkin pitää varautua. Ja meiltähän se kyllä käy, niitä on meille tullut enemmän, kuin näitä parempia tuloksia. Mutta parasta toivotaan, tottakai. Sen näkee, kuinka käy. Ja jos ei onnistu, niin uusia yrityksiä kehiin, niin se menee. Mutta masennuta ei, vaan otetaan tämä kokemuksena. Harjoituskertana :)

Alla pari kuvaa pesunkestävästä pystäristä :)

Mukavaa Juhannusta!


Pesty pystökoira

Putipuhdas Helinä


Ps. uusia näyttelytalutin kuvia lisäilty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän kommenttisi tähän

Luppoajan taustalla

Kotisivujen vaihtoehdoksi valittiinkin blogisivu Kennel Luppoajan ajankohtaisiin, koiramaisiin asioihin. Sana Luppoaika tarkoittaa seuraavaa:Luppo on puissa partamaisena kasvava jäkälä eli naava. Luppoa esiintyy hyvin yleisenä Lapissa kasvavissa puissa, joten se on talvella tärkeä ravinnon lähde poroille. Substantiivi luppo on merkinnyt Pohjois-Suomen murteissa joutenoloa. Esim. porot seisoskelivat kujalla luppoa nopostellen. Luppoajalla on tarkoitettu jouto-, työtöntä aikaa, joutilaisuutta. Esim. Täällä majaili luppoaikaa viettävää kaukopartioväkeä. Luppoilla –verbi puolestaan on tarkoittanut kuljeksia, maleksia joutilaana, työtä hakien t. odotellen. Lähde: Nykysuomen sanakirja 2, WSOY 1988. Meille nimi Luppoaika on siis jonkinlaista joutoajan täytettä, joutavanpäiväistä hommaa. Kuten koirahommat yleensä on.