Helinä on viimeinkin suurin piirtein bikinikunnossa. Nyt, kun turkki sais olla tuuheimmillaan, se onkin kalju. Kummallinen turkikas tänä vuonna. Karvan vaihto ei ollut keväällä, vaan myöhään syksyllä. Toiset näyttäytyvät parhaassa turkissaan ja Helinä hipsii keveissä kesähepeneissä.
Nyt ollu vähän mystinen talvi kelien puolesta, jo näin heti alkuun, että ihan kummastuttaa. Kilpisjärvellä oli reilu viikko sitten lunta 117 cm. Tosi paljon. Varmaan hukkuvat lumeen, kun huhtikuu saa. Meillä taas on ehkä tässä vähän alempana vähemmän lunta, ku parhaimpina lumivuosina. Ei ole penkat lähelläkään meijän ikkunoita, ku matalalla ollaan. Mutta sitten sitä pakkasta, sitä onki sitten piisannu. Viime viikon loppu ja tämän viikon maanantai -41 räps! Huh huh! Kyllä taas tiesi asuvansa lapissa. Ja että niin ärsytti. Varsinki, ku autolla pitää liikkua. Ei kait se niin pirtissä köllötellessä tunnu missään, mutta ku töissäki pitää käyvä.
Nethän ei nuo pakkaset oikeen koirastakaan mukavia ole, niinpä ne on sakilla olleet sisällä. Tietenki. Kylläpä nuo melkein joka ikisen yön viettävät sisällä, muutki ku vähäturkkinen Otto. Jos ei kauhia pakkanen ole, niin ulkona päivät ja sisälle yöksi. Helinän turkki ei oikein tykkää ulkopakkasia. Pakko kuitenki joskus olla ulkona, että se turkki ylipäänsä kasvaa. No, keskviikkona oliki taas plussan puolella jo keli ja lauantaina taas -24. VAIHTELEVAA säätä, niinku Pekka Poutaki joskus sanois.
Koirilla on omat iltarutiinit. Helinä menee nukkumaan klo 21.30. Kerran oltiin saunassa tuohon aikaan ja aattelin, että siellä se hullu taas räyhää, haukku kuulu kovaa. Kun sitten saunasta pois tulin, niin neiti näpsä seisoi lapsen oven takana, joka oli siis kiinni, haukkui vimmatusti. Katoin kelloa, puoli kymmenen ja tajusin, että väsyttääpä tietenki! Avasin oven ja Helinä loikkasi petiin ja alkoi nukkumaan. Sillä on oma sisäinen kello, jonka mukaan se elää. Se sammuu ku napin painalluksesta, kun kello on nukkumaanmeno aika. Joskus kovaki meno loppuu kerta laakista. Otto taas puolestaan menee meidän makuuhuoneeseen myöski viimeistään kymmen maissa. Nukkuu puoli tuntia, herää, kävelee vesikupillee, ryystää litran kaks ja menee nukkumaan ja herää joskus seuraavana aamuna. Pieta tulee minun mukana. Ja Pihka...noooo, se saattaa näyttää varsin väsyneeltä koko päivän, mutta annappa, ku nukkua pitäis...se hiipii kissan tassuillaan sängyn viereen, joku oravannahka tai ketunnahka (leluja siis) suussaan, hyppää kevyesti sänkyyn tai könyää tassu kerrallaan ja alkaa turkiksen tappoon. Se puottaa elikon suustaan ja alkaa etutassuillaan vimmatusti pomppimaan turkisten päällä. Sängyssä kun on joustinpatjat, niin niistä saa hyvän vastapompun. Ei siinä kukaan nuku! Tämmöset iltahöpperehtimiset meillä on. Sitten viimein käy niin, että Pihka erotetaan joukosta, pukataan oven ulkopuolelle turkistensa kanssa ja ovi kiinni.
Näyttelysesonki alkaa helmikuussa ja turkkiaki olis hyvä olla.
Pihkalla ja Pietalla on aivan upeat turkit, ja varsinki Pihkalla. Ajattelin rohkeasti, että veisin sen näyttelyyn, mutta saas nähä, yhellä silmällä;o)
Ollaan tiiviisti katottu nettitv:stä Helsingin messarin koiranäyttelyitä kahtena päivänä. Ryhmät ja BIS-kisat. Siellä on yks minun ihan suosikkikoira näkynyt jo kahtena päivänä peräkkäin. Se on petit basset griffon vendeen. Nightdream Ricky Martin -niminen hurmuri. Voi pojat, mikä koira. Se jotenki on niin iloinen esiintyjä, se nauttii ja näyttää sen kaikille muillekin. Aivan loistava koira. Se on koira, jonka seuraavaksi ostan. Olin niin iloinen, kun se oli Nordic Winner -13 voittaja, eli BIS I. Ihana hurmuripoika!
Mukava, kun näitä isoja näyttelyitä nyt on alettu näyttämään netissä ees. Tai oikeastaan nämä joulukuunkisathan on ainoat, mitä näytetään. Voi seurata kotoa ja ottaa oppia esittäjistä ja tehdä omia arvioitaan voittajista jne. sopii mulle tosi hyvin. Niin ja eilen oli kyllä yks toinen hurmaava otus, rottweiler Deminas Viggo, voi upea, mikä otus! Ja noo, olihan siellä se venäläinen amerikan akita, seki oli kyllä tittelinsä ansainnut. Niin paljon, niin kauniita koiria! Pietan sisko ja sen veli ovat pärjänneet hyvin Messarissa, olivat Junioirivoittajia, ja sisko oli ruotsinkin joku voittaja viikko sitten. Harmittaa tietysti edelleen, mutta minkä sille tekee. Olen tehnyt Pietan suhteen hyvän suunnitelman. On se hännästään huolimatta mitä mainioin kapistus. Sillä on jotain poikkeuksellista järkeä jaettu, vai onko se tyypillistä porokoiralle, vaikea sanoa tällä kokemuksella. Yks päivä oltiin lähdössä potkurilenkille tyvären ja Pietan ynnä Helinän kans. Potkuri oli aidan sisäpuolella ja yritettiin valjastaa koirat valmiiksi. Pietahan istui ku tatti potkurin vieressä. Onhan tuo käyny yhen kerran ennenkin, niin tiesi mitä tehdä. Helinä taas on käyny monen monta kertaa ennenki ja mitäs se tekikään? Haukkua räksyttii jossaki riittävän kaukana ja välillä nuulas omiaan, ei aikomustakaan, että tulis kytkettäväksi ja reissuun lähteväksi. Pieta katto vähän aikaa touhua, pomppas ylös, juoksi Helinän kiinni ja yritti ajattaa sen meidän luokse. Mutta eihän tuo liukas luikku haaviin jääny. Mutta sillä oli selvä näkemys, että mitä tehdä tottelemattomalle räksyttäjälle, jotta päästäis eteenpäin. No, Helinä tuli sitten, kun heitti jännittämästä. PÖH! Mikä koira, mutta se on niin pystykorvamaista tuo tuommoinen. Helinän tyypillistä puuhaa. Mutta Pieta on viksu tyttö. Ja niin nätti ja ihanan värinen. Se on ajatus!
Laittaisin kuvia, mutta nyt tuntuu olevan joku hässäkkä kameran ja tietokoneen välillä, joten ei onnistu.
Hyvää joulunodotusta kaikille!
-Elina
