lauantai 14. kesäkuuta 2014

Pennut on eroteltu värein

Vihreät on poikia ja oranssi, punainen ja keltainen tyttöjä (pun.puuttuu)

Pennut käväsi pihalla, mutta Helinää se sapetti suuresti






Pienet piipertävät vietiin aamulla pihalle siksi aikaa, että petivaatteet vaihdettiin. Helinähän oli kyllä mitä melkoisin haukka ja vahti omiaan hurjasti. Pihka ja Pieta häkistä katteli uteliaana, mutta sekin oli Helskyn mielestä aivan liikaa! 
Kylmähän se raukkasille heti pyrki, joten pari minuuttia raikasta ilmaa oli aivan riittävästi. 

Pennuilla oli tänään taas eilistä isommat leikit...kasvavat kovasti siis. Eilen laitettiin väripannat, jotta ne vois näppärästi erotella toisistaan. Pojat on vihreitä, sitten tytöt on punainen, oranssi ja keltainen. Punaisen pannan omistaja vaikuttaa niin pikku-Helinältä, sillä oli pentuna punainen rusetti kaulassa, jotta minä omani saatoin vaivatta erottaa. Minä sen jo aivan varmasti päivän vanhana ittelleni valittin ja sitä sen elämää seurasin tiiviisti. Ja kyllähän se oliki hyvä valinta, tuo meijän Hemppu!

Naapurin "täti" kävi eilen kylässä. Se soitti etua ja sano, että oleks kotona, jos käväsen 10 minuuttia, mullon sulle kukka! -Täh! Mulle? -No, ei sulle, ku Helskylle! Eli Helinä sai eilen kukan kaimaltaan, kiitos siitä, jos kaima sattuu lukemaan ;)

No niin, se on taas lauantai käsillä ja kohta pennut on kolme viikkoa ja meillä alkaa lisäruokinta. Käytän pentumaidon niille, kun sen kerran satuin ostamaan varalta. Matolääkkeenki löysin minun kaiken kattavasta lääkekaapista jo valmiiksi, kun madotuksen aika on. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän kommenttisi tähän

Luppoajan taustalla

Kotisivujen vaihtoehdoksi valittiinkin blogisivu Kennel Luppoajan ajankohtaisiin, koiramaisiin asioihin. Sana Luppoaika tarkoittaa seuraavaa:Luppo on puissa partamaisena kasvava jäkälä eli naava. Luppoa esiintyy hyvin yleisenä Lapissa kasvavissa puissa, joten se on talvella tärkeä ravinnon lähde poroille. Substantiivi luppo on merkinnyt Pohjois-Suomen murteissa joutenoloa. Esim. porot seisoskelivat kujalla luppoa nopostellen. Luppoajalla on tarkoitettu jouto-, työtöntä aikaa, joutilaisuutta. Esim. Täällä majaili luppoaikaa viettävää kaukopartioväkeä. Luppoilla –verbi puolestaan on tarkoittanut kuljeksia, maleksia joutilaana, työtä hakien t. odotellen. Lähde: Nykysuomen sanakirja 2, WSOY 1988. Meille nimi Luppoaika on siis jonkinlaista joutoajan täytettä, joutavanpäiväistä hommaa. Kuten koirahommat yleensä on.